Lähdettiin tiistaina seurueella: Kim, minä, Myy & Max sekä Julia, Santtu, Aina ja Hani lentokoneella kohti Dysseldorfia. Vietimme yön siellä ja seuraavana aamuna nokka kohti Belgiaa. Sää suosi meitä koko matkan ajan..

1307518659_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Perjantaina ja lauantaina olivat karsintaradat ja joukkuekilpailu agilityssä. Max osallistui vain yksilökisaan. Suomen joukkue sai ykköspaikan eli joukkuemestaruuden agilityssä! Hani ei valitettavasti päässyt yksilökisassa finaaliin.. Max pääsi kolmannelta karsintaradalta.

Sunnuntaina oli finaaliratojen vuoro. Max teki ekalta radalta nollan ja yhden pitkän kaarroksen seurauksena sijoitus oli vasta 7. Toiselta radalta tippui muurinpalikka eli tuloksena 5. Maxin lopullinen sijoitus oli 10. ja nopein aika suomalaiskoirakoista.

Maanantaina jatkoimme matkaa Hollannin kautta takaisin Saksan puolelle.

1307518698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hani 9 v ja Max 8 v

Meidän ryhmämme taisi olla lentokenttävirkailijan pahin painajainen koirineen, kärryineen, lastenistuimineen ym 1307518627_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Onneksi kuitenkin koirat pääsivät turvallisesti takaisin Suomeen!

1307518722_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Max edellä ja Hani perässä..

Seuraava koitos onkin sitten Maxilla tokokoe lauantaina ja siitä viikonpäästä agilityn SM-kisat. Kiirus kesä siis edessä!